Paripohdintaa -blogi

Torstai, Joulukuu 19, 2019, 07:48

Töissä voi aina tehdä asiat vielä paremmin ja perusteellisemmin, vanhempana voisin olla entistä läsnäolevampi, puolisona huomata toinen herkemmin, naapurina voisin olla ystävällisempi, lapsena kiinnostuneempi, harrastuskaverina kannustavampi, liikkujana aktiiviisempi, syöjänä terveellisempi, hengittäjänä tehokkaampi...

Kaikesta tulee koko ajan enemmän ja enemmän tietoa ja tutkimusta ja minä siinä perässä yritän räpiköidä ja poimia kaikki itselleni merkitykselliset ja tarpeelliset. Aina voi tehdä paremmin, tehokkaammin, isommin tai näkyvämmin. Mutta nyt en vain saa kiinni, taidan luovuttaa, olkoon. Pitäkää siis tunkkinne. Haluaisin irrottaa, antaa olla ja mennä. Mutta kun kaikesta irrottautumisenkin on joku toinen tehnyt niin tyylikkäästi ja rohkeasti, ei taida sekään onnistua.

Tänä syksynä olen miettinyt paljon armollisuutta itseä kohtaan, muodikkaasti "itsemyötätuntoa". Jotenkin minulle on helppoa olla armollinen muita kohtaan ja antaa anteeksi erilaisia erehdyksiä ja epäonnistumisia. Mutta kun on koko ajan oman nahkansa alla, on vaikea armahtaa.  Peilistä tuijottaa ja muistuttaa sama keskeneräinen, kuinka nyt tuolle antaa anteeksi.

Erään tutkimuksen mukaan terapeutit, jotka kykenivät olemaan myötätuntoisia itseään kohtaan, pystyivät pitämään kehonsa kortisolitasot normaaleina työpäivänsä aikana. Ei siis stressi päässyt iskemään.

Aina en pysty, en jaksa tai osaa. Ja ei tarvitsekaan. Stressihän siitä vaan tulee. Taputtele tai halaa itseäsi. Tänään oli aika rankka päivä, mutta selvisit siitä. Ihan hyvä ja riittävä olet nyt. Et suoritustesi vuoksi, vaan vain siksi että olet. Ja jos tänään ei kaikki mennyt ihan nappiin, aina saa uskoa uuteen parempaan.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
Created with Woo®
Copyright © Kasvutila Oy 2019 
All Rights Reserved.